Formula 1 VPN-Suomi

Minä

Hei maailma!

14.11.2011, elsikii

Hei

Olen 23 vuotias opiskelija. Opiskelen ammattikorkeakoulussa kone- ja tuotantotekniikka kolmatta vuotta.

Asun tällä hetkellä avopuolisoni kanssa yhdessä. Olemme olleet yhdessä kohta 2 vuotta ja olemme kuulemma todella ihana pariskunta ja ystävät rakastaa seurata meidän FB keskusteluja. Avopuolisosta vielä sen verran että hän ei ole suomen kansalainen. Hänen nimensä täällä voisi olla vaikka PingPong (joo olen lievä ”rasisti” vaikka seurustelen kiinalaisen miehen kanssa tai siis pojan tai missä vaiheessa sitä poikaystävää aletaankaan kutsumaan miesystäväksi?)

Olen varmaan laiskin ihminen mitä tunnen. Olen kuitenkin horoskoopiltani rapu ja se kertoo minusta jo aika paljon.

Halusin päästä kokeilemaan tätä blogi juttua ja nyt minulla on koulun kanssa kiireitä ja opinnäytetyö puskee päälle mutta yritän saada aikaan jotain tekstiä tänne.

Pahoitteluni heti alkuun minun mahdollisista kirjoitus virheistä koska poden jonkun sorttista pienimuotoista lukihäröä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *